Seksuaalinen haluttomuus koskee niin miehiä kuin naisiakin, vaikka se naisilla ilmenee useammin. Haluttomuus parisuhteessa heijastuu laajalti koko perheen hyvinvointiin. Usein läheisyys ja muut hellyydenosoitukset vähenevät seksuaalisen tyytymättömyyden myötä. Jos vallitsevasta tilanteesta ei voida puhua kumppanin kanssa, aiheuttaa se helposti monenlaisia vuorovaikutus- ja kommunikointiongelmia, ärsyyntymistä, kiukuttelua ja pahaa mieltä. Jos perheessä on lapsia, tämä kaikki ei voi olla heijastumatta myös heihin, kun vanhempi purkaa pahaa oloaan lapsiinsa. Näin ollen lapset saavat toimia sijaiskärsijöinä.
Haluttomuuden sanotaan olevan yleisempää vakiintuneissa parisuhteissa ja pitkissä avioliitoissa kuin muissa suhteissa. Haluttomuus on parien arkipäivää ja halun puute on myös yksi syy joidenkin suhteiden kariutumisiin. Haluttomuus liitetään usein rakkauden puutteeseen, vaikkei siitä olisikaan kyse.
Mikä sitten aiheuttaa haluttomuutta? Yleisimmin syntipukki etsitään kiireestä. Erityisesti elämän ruuhkavuosina keskitytään omaan uraan, kouluttautumiseen, lasten kasvattamiseen, talon rakentamiseen, yhdistystoimintaan, omaan harrastukseen yms. Parisuhteen oletetaan pysyvän hengissä siinä kaiken muun touhun ohella. Näin ei kuitenkaan aina ole. Parisuhteelle, halulle ja seksuaalisuudelle täytyy löytää omaa aikaa ja oma tila. Se aika tarkoittaa sellaista aikaa, ettei ajatuksia kuormittaisi seuraavan viikon kokouksen järjestämiseen liittyvät asiat, muiden työhön liittyvien asioiden miettimistä, huolta laskujen maksamisesta, lasten asioiden hoitamista ja niin edelleen.
Parisuhteen oma aika on sitä, kun oikeasti keskittyy kumppaniinsa ja hänen läsnäoloonsa, nauttii hänen läheisyydestä ja kosketuksestaan. Vaikka toisinaan kokisikin haluttomuutta yhdyntään, kannattaa kuitenkin ylläpitää yhteyttä kumppaniinsa ottamalla hänet rakkaudella huomioon ja yhdynnän sijasta voi tuottaa mielihyvää vaikkapa hieromalla toisen hartioita, jalkapohjia tai päätä. Sekin tuo hyvän olon tunnetta ja sellaista läheisyyttä, jota ei keneltäkään muulta saa. Tämä saattaa ajan myötä herättää myös seksuaalisia ajatuksia ja virittää halua.
Tärkeintä on kuitenkin se, että kukin rohkenisi ottaa haluttomuuden puheeksi kumppaninsa kanssa ennen kuin siitä muodostuu noidankehä ja se siten vaurioittaisi suhdetta. Haluttomuus on useimmiten vain tilapäistä eikä välttämättä johdu kumppanista vaan vaikkapa tilapäisistä työkiireistä, kotitöiden kasautumisesta tai taloudellisista huolista. Puhumalla avoimesti vältytään vääriltä tulkinnoilta ja syyllisyydentunnoilta. Parisuhde on hyvä silloin, kun molemmat osapuolet kokevat tulleensa huomioiduksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi sellaisena kuin on, tilapäisestikin.
Kuva: Photo by Eli DeFaria on Unsplash