HUIKEETA VAI KYLLIN HYVÄÄ SEKSIÄ?

Pitääkö seksin olla aina huikeeta, vai riittääkö ihan tavallinen?

Elokuvien ja internetin esittämän pornon huippuluokkaiset seksikohtaukset näyttäisivät aina sisältävän spontaania kiihottumista, yhdyntää sekä tajunnan räjäyttäviä orgasmeja mitä eriskummallisissa tilanteissa, tuntikaupalla. Tämä loistavalta kuulostava elokuvafantasia eroaa kuitenkin monen tavallisen pariskunnan yhtä tavallisesta seksielämästä.

Elämä ei ole yhtä elokuvaa ja mikäli ihmiset kertovat harrastavansa Hollywood- tyylistä seksiä vähintään kerran kuukaudessa, päihittävät he 95% amerikkalaisista pariskunnista. Nykyään Yhdysvalloissa yritetäänkin lanseerata uutta käsitettä – Kyllin hyvä seksi- joka auttaisi ihmisiä pääsemään irti tuosta glamourin täyteisestä väärinkäsityksestä.  Kyllin hyvä tai riittävä ja tavallinen seksi ei tarkoita vähempiarvoisempaa seksiä tai pikasuoritusta. Sen tarkoituksena tavoitteena on, että pariskunnat nauttisivat seksistä kokonaisvaltaisesti, ilman paineita jostakin täydellisyydestä ja ihmeellisestä seksikokemuksesta, jollaista kaikilla muilla varmasti on, muttei juuri meillä. 

On pelottavaa olettaa, että mikä tahansa muu kuin täydellinen seksuaalinen suoritus -kiihottuminen, yhdyntä ja orgasmi miehelle ja orgasmi yhdynnän aikana naiselle- tarkoittaisi, että miehessä, naisessa tai parisuhteessa olisi jotakin vikaa. Tämän määritelmän mukaanhan useimmilla miehillä, naisilla ja pariskunnilla olisi sitten jotain vialla.

Viagra ja testosteronilisämainokset vastaavat sellaisten miesten tarpeisiin, jotka ovat huolissaan siitä, että heillä on jonkinlaisia lääketieteellisiä ongelmia ja jotka edellyttävät lääkitystä erektion saamiseksi. Tai heidän, jotka toivoisivat, että testosteronilisä toisi takaisin samankaltaisen täydellisen seksikokemuksen siltä ajalta kun itse oli vielä nuori ja parikymppinen. Naiset odottavat yhä omaa vastaavaa pilleriään Euroopassa (se on saanut myyntiluvan Yhdysvalloissa v. 2015, mutta Eurooppaan sitä ei vielä ole saatu).

Yhdysvaltalaisen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmä DSM-V määrittelee seksuaaliset toimintahäiriöt, kuten haluttomuus, orgasmihäiriöt tai seksuaaliset kivut naisella ja ennenaikaiset siemensyöksyt, erektio-ongelmat ja siemensyöksyn estyneisyys miehellä- yksilöllisinä suoritusongelmina.

Terveellisessä pariskuntaseksissä ei kuitenkaan ole kyse täydellisestä seksisuorituksesta. Se on muuttuvaa ja vaihtelevaa, jossa esiintyy valikoima vaihtelevia rooleja, merkityksiä ja lopputuloksia. Vaikka jokainen henkilö on itse vastuussa omasta seksuaalisesta halustaan, kiihottumisestaan ja orgasmeistaan, paras seksi on kuitenkin joukkuelaji. Pariskuntaseksissä on kyse mielihyvän jakamisesta puolin jos toisin eikä yksilösuorituksesta.

”Kyllin hyvää seksiä” mallin tarkoituksena on saada pariskuntia jakamaan halunsa, eroottinen mielihyvä ja tyytyväisyyden tunne intiiminä ja eroottisena toistensa kanssa ja pitää siten puolisot yhdessä. Kyllin hyvä seksi painottaa positiivisia, realistisia seksuaalisia odotuksia, ilman vaatimuksia utopistisen täydellisestä yhdynnästä. Vaikka luullaan, että seksuaalinen kokemus on täydellisin silloin, kun molemmat puolisot saavat orgasmin yhtäaikaisesti, niin tosiasia on, että vähemmän kuin 50% kaikista seksuaalisista kohtaamisista saavuttaa tuon maalin. Kun taas 85% seksuaalisista kohtaamisista on itse asiassa osallistujille myönteinen kokemus, monet ovat silti eriparisia ja epätahtisia; se tarkoittaa sitä, että se on toisinaan parempaa toiselle kuin toiselle (mm. alle 40-kymppisillä pariskunnilla seksi on yleensä parempaa miehille kuin naisille, yli 60vuotiaille pariskunnille sillä on tapana olla parempaa naisille.)

”Kyllin hyvässä seksissä” tunnistetaan vaihtelevat roolit, merkitykset ja pariskunnan seksuaalisuuden päämäärät, pikemminkin kuin pyrittäisiin tukemaan epärealistiseen vaatimukseen täydellisestä suorituksesta. On täysin normaalia, että missä tahansa parisuhteessa noin 5-15% seksuaalisista intiimeistä kohtaamisista on vain keskinkertaisia ja epätyydyttäviä tai niihin liittyy jonkinlainen toimintahäiriö. Pariskuntaseksi on epätäydellistä. Ja se on normaalia.

Avain seksuaaliseen hyvinvointiin löytyy läheisyydestä, ilosta, hassuttelusta ja huonojen kokemusten unohtamisesta. Jo pelkästään asennoituminen seksiin avoimesti ja valmiina nauttimaan siitä yhdessä kumppanin kanssa, tekee siitä ihanan kokemuksen. Seksiä ei pidä kapea-alaisesti ajatella vain yhdyntänä ja orgasmin saamisena. Tai että yhdynnän onnistuminen ja orgasmin saavuttaminen olisi itsetarkoitus ja jos ei onnistu, kaikki on mennyt pieleen. Kyllin hyvässä seksissä on kyse tietoisuudesta ja ymmärryksestä, että seksuaalisuus pitää sisällään sensuaalisen, leikkisän ja eroottisen kosketuksen yhdynnän lisäksi. Ja mikäli seksi ei johda yhdyntään, niin läheisyys, läsnäolo, toisen ihon kosketuskin tuottaa mielihyvää joka kuuluu terveelliseen pariskuntaseksiin.

Seksuaalinen hyvinvointi sisältää erilaisia seksuaalisia tai eroottisia polkuja pikemminkin kuin pettymystä, anteeksipyytelyä tai panikoimista. Kyllin hyvän seksin hyväksyminen antaa pariskunnalle luvan rehelliseen ja realistiseen seksuaalisuuteen, jossa on eri rooleja, tarkoituksia ja lopputuloksia.

LÄHDE:
McCarthy, B., W. 2015.  What’s Your Sexual Style? Psychology Today 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.