Ongelmat parisuhteessa kärjistyvät joskus niin salakavalasti ja huomaamattomasti, että yhtäkkiä havahdutaan tilanteeseen, jossa omat voimat eivät enää riitä. Ristiriidat ovat ehkä vähitellen lisääntyneet ja niiden selvittäminen omin voimin alkaa tuntua ylitsepääsemättömältä. Ongelmat pyörivät mielessä päivin ja öin, usein yöunien kustannuksella. Väsymys siirtyy päivään, työteho laskee ja elämä alkaa tuntua pelkältä selviytymiseltä päivästä toiseen.
Kynnys kääntyä parisuhdeneuvojan puoleen voi olla kuitenkin suuri. Monella ihmisellä saattaa olla vankka näkemys siitä, että ulkopuolisen avun hakeminen on heikkoutta ja heikkouden osoitus puolestaan häpeällistä. ”Enkö minä aikuisena osaa itse hoitaa edes tällaisia asioita?? Kaikki muut osaavat.” Kynnyksen toiselle puolen jäämistä helpottaa sekin, että usein kunnalliseen parisuhdeneuvontaan on pitkät jonot tai sellaista palvelua ei ole omalla paikkakunnalla edes saatavilla.
Huolestuttavaa on se, että vaikka avioerojen määrä on melko korkea, erityisesti nuorten parien avio- ja avoerot ovat lisääntyneet. Se kertoo osittain karua kieltään siitä, että parisuhteissa tarvittaisiin apua ja neuvoja. Onkin totta, että joku saa parisuhteensa haasteita selvitettyä vahvan ystäväverkostonsa tuella, joku jopa itse asioita pohtimalla. Olemme kaikki kuitenkin yksilöitä ja meidän elämänpolkumme hyvin erilaisia. Yhtä ainoaa, oikeaa tapaa selvittää parisuhteen haasteita ei liene olemassakaan, mutta ammattilaisen puoleen kääntyminen voi säästää omaa mielenterveyttä ja parhaimmassa tapauksessa jopa parisuhteenkin. Selvittämättömät ristiriidat maton alle lakaistuinakaan ei saa niitä häviämään. Pahimmassa tapauksessa ne voivat aiheuttaa mielenterveyden ongelmia, erityisesti masennusta tai ahdistuneisuushäiriöitä. Jotkut yrittävät ratkaista pahaa oloaan turvautumalla alkoholiin tai muihin päihteisiin. Alkoholin sanotaankin olevan suomalaisten itsehoitolääkitysten nro 1. Eikä pidä unohtaa vanhempien kireiden välien vaikutusta perheen lapsiin, jotka aistivat tällaiset asiat hyvin nopeasti. Niinpä parisuhdeongelmista tulee helposti koko perheen pahoinvoinnin lähde.
AMMATTILAISEN VAI YSTÄVÄN APU?
Itseasiassa, ulkopuoliseen ammattiapuun turvautuminen voi olla jopa parempi vaihtoehto kuin kääntyä ystävien puoleen. Ystävien voi olla vaikeaa pysyä puolueettomina ja he todennäköisemmin tulevat antamaan sellaisia vastauksia ja neuvoja, joita odottavat sinun haluavan kuulla. Heidän tukensa on luonteeltaan nimenomaan ystävänä tukemista, ei välttämättä eri näkökulmia huomioivaa, omia kipupisteitä esiintuovaa, rakentavaa keskustelua. Joskus asiaa voisi miettiä myös siltä kantilta, että voiko alituinen oman parisuhteen ongelmien esiin tuominen vaarantaa jopa hyvän ystävyyssuhteen? Ystävästä voi olla raskasta kuunnella aina sitä samaa valitusta ja hän saattaa luulla, että on hänen velvollisuutensa ratkaista teidän ongelmanne. Vaikka ystävykset jakavat keskenään lähes kaiken ja heihin voi luottaa tiukan paikan tullen, niin siitä huolimatta pitkälle edennyt parisuhdeongelmatiikka ei ole enää heidän vallassaan selvittää. Ja onhan asia jonkun kohdalla niinkin, ettei kehtaa parisuhdeongelmastaan puhua läheisilleen eikä ystävilleen. Tällöin on syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen.
MILLAISIN SYIN KÄÄNTYÄ PARISUHDENEUVOJAN PUOLEEN?
On väärin ajatella, että parisuhde pysyy voimissaan itsestään, omalla painollaan. Myös parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Niin kuin ihmiset kasvavat, kehittyvät ja muuttuvat, niin myös elämä heidän ympärillään muuttuu. Parisuhde on nimenomaan ylä- ja alamäkiä kumpuisella tiellä. Elämän eri osa-alueet saattavat aiheuttaa pienempää ja suurempaa stressiä ja joskus niiltä ei vain voi välttyä. Esimerkiksi viime vuosina tapahtuneet suuret muutokset työelämässä ja työn jatkumisen epävarmuus ovat varmasti koetelleet monia parisuhteita. Niin kauan kuin puolisot itse kykenevät tunnistamaan nämä stressin alkuperät ja niistä johtuvat muutokset omassa itsessään, käyttäytymisessään ja esimerkiksi seksuaalisen haluttomuuden lähteenä, ei mitään hätää. Tällöin hän varmasti kykenee etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja ja tekemään valintoja edistääkseen jaksamistaan. Mutta jos nämä taustat jäävät tunnistamatta, kireä tunnelma sen kuin tiivistyy puolisoiden välillä, vääränlaiset, ei-rakentavat ongelmanratkaisutavat kehittyvät (esim. mykkäkoulu) on selvää, että parisuhde alkaa olla vaarassa. Stressi voi kohdistua pariskuntaan yhdessä (esim. rakennusprojektit) tai jompaankumpaan puolisoista (esim. työttömyys).
Krooninen sairaus voi stressata toista puolisoa toisen tietämättä tai arvaamatta, kuinka isosta asiasta on kyse. Toisaalta sairaus voi vaikuttaa terveeseenkin kumppaniin, esim. jotkin lääkitykset vaikuttavat muun muassa seksuaaliseen haluttomuuteen. Toisen puolison mielenterveysongelmat, parantumaton sairaus ja uskottomuus vaikuttavat myös. Parisuhteen ongelmana voi olla myös vuorovaikutuksen laatu, jolloin jompikumpi voi kokea, ettei tule kuulluksi tai hänen näkökulmiaan ei arvosteta. Ristiriidat lasten kasvatuksessa voivat olla myös joissakin parisuhteissa suuria pulmia. Mielensä pahoittaminen, vähätteleminen ja riitojen yleistyminen ovat jo selkeitä merkkejä pinnan alla kytevästä isommasta parisuhdeongelmasta. Onhan mahdollista, että itse ”pattitilanne” on alkanut kovin mitättömästä, turhasta ja pienestä asiasta, joka on sitten kasvanut äärimmäiseksi riidaksi: Kyse voi olla rahan käytöstä, seksin määrästä tai tavoista, uskollisuudesta tai sen puutteesta, kotitöiden epätasaisesta jakaantumisesta, lasten hoidosta, koiran pissattamisesta – oikeastaan mikä tahansa voi muodostua parisuhteen kulmakiveksi, jos niistä ei päästä yhteisymmärrykseen. Voihan olla, että toinen parisuhteen osapuolista haluaisi virallistaa suhteen menemällä naimisiin, toinen ei. Tai toinen haluaisi yhteisen lapsen ja toinen ei. Voi myös olla, että parisuhde on vähitellen väljähtynyt ja puolisot erkaantuneet tekemään asioita itsekseen.
Kannattaa huomioida, että parisuhdeneuvojan juttusilla voi käydä jo seurusteluvaiheessa. Käynti ei edellytä ”papin aamenta” tai yhteistä osoitetta. Jotkut parisuhteen ongelmista juontuvat kaukaa menneisyydestä, omasta lapsuudesta ja vaikeasta lapsi-vanhempi suhteesta, kehnosta kiintymyssuhteesta, traumoista tai muista epämiellyttävistä kokemuksista. Voi olla, että joku aiempi parisuhdekin on ollut psyykkisesti tuhoisa. Tällöin parisuhdeneuvontaan on hyvä yhdistää toisen puolison psykoterapia, joka on samalla tavalla keskustellen käytävää neuvontaa ja ohjausta.
PARISUHDENEUVOJA – VIIMEINEN TOIVOKO?
Parisuhdeneuvojalle tultaessa ongelmat ovat usein kärjistyneet melko suuriksi. Tunteet ovat pinnassa ja toivottomuus konkreettista. Vaikkei pariskunnalla ole selkeää näkemystä siitä, miten parisuhdeneuvoja voi heitä auttaa, ovat he valmiita kääntymään hänen puoleensa – parisuhdeneuvoja on ikään kuin viimeinen oljenkorsi, johon turvaudutaan ennen lusikkojen jakamista. Joku saattaa aloittaa terapiakäynnit yksin ja vähitellen suostutella myös kumppaninsa yhteiseen parisuhdeneuvontaan. Parisuhdeneuvonta ei sisällä poppaskonsteja eikä mitään sellaista ihmeellistä, mystistä tietoa, joka tiedetään vain niiden seinien sisäpuolella. Parisuhdeneuvojan osaaminen liittyy pikemminkin siihen, miten hän voi auttaa pariskuntaa tuomaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan esille, miten kumpikin puolisoista voisi paremmin ymmärtää toisen näkökulmia eri asioista.
Ammattilainen on aina ulkopuolinen, joka siten kykenee osallistumaan keskusteluun objektiivisesti. Olisi hyvä, mikäli hän ei tuntisi kumpaakaan osapuolta ennestään, jotta tuo objektiivisuus säilyisi. Hänen valttikortteinaan on laaja asiantuntemus ja kyky ajatella asioita ilman voimakkaita tunteita, jotka taasen tulevat esiin parisuhteen molemmilla osapuolilla ja se siten hämärtää heidän kykyään ajatella asioita järkevästi. Kaikista vaikeimpana koetaan yleensä parisuhdeneuvonta yhdessä kumppanin kanssa. Onhan näistä samoista asioista ollut vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen jo kotona, jos ylipäätään niistä on kyetty kotona edes puhumaan. Jotta asiat selviäisivät suuntaan tai toiseen, on niistä myös puhuttava ääneen. On kerrottava minkälaisia ajatuksia itsellä on, mitä toivoisi toiselta, millaisia pelkoja itsellä on esimerkiksi parisuhteen jatkumisen tai oman jaksamisen suhteen jne. Kumppanin läsnäolo ei välttämättä helpota puhumista, jos toinen on hyvin ylimielinen, aggressiivinen ja asenteellinen: ”Minä tiedän sinun asiasi paremmin” jne. Toisaalta ammattilainen huomaa myös nämä puolisoiden väliset valtasuhteet nopeasti ja pystyy ohjaamaan keskustelua niin, että molemmilla on mahdollisuus saada sanoa sanottavansa omalla vuorollaan ja tulla kuulluksi.
Toisaalta pelko parisuhdeneuvojalle menosta saattaa koskea sitä, että siellä tulee esiin jotakin sellaista, mikä satuttaa tai loukkaa puolisoa vielä enemmän ja tekee tilanteesta pahemman kuin se jo on. Joskus näin voi käydäkin. Mutta kumpi sitten auttaa pareja ja parisuhdetta eteenpäin, jatkaminen yhteistä elämää samassa epätyydyttävässä tilanteessa vai käydä siihen johtaneita syitä läpi ja ottaa niistä opikseen ja yrittää tehdä asioita jatkossa toisin? Joskus vaikeiden asioiden läpikäyminen luo vankemman ja turvallisemman pohjan parisuhteen jatkolle. Joskus avioero on todennäköisin vaihtoehto, mutta siihen johtaneet syyt on hyvä itse tiedostaa ja käydä läpi, jottei toista samankaltaista vahingollista käyttäytymismallia uudessa parisuhteessa.
Joskus parisuhdeneuvonta nostattaa puolisoiden välillä varhaisia sisaruskateuden oireita esille: ”Tykkääkö parisuhdeneuvoja enemmän minusta kuin puolisostani, asettuuko parisuhdeneuvoja minun vai kumppanini puolelle?” Ammattilaiset eivät asetu kummankaan puolelle, vaan he yrittävät tuoda tasapuolisesti molempien näkökulmia esille ja silloin kun parisuhteessa vallitsee epätasapainoinen voimasuhde (toinen on määräävämpi) voi toisesta tuntua, että parisuhdeneuvoja on toisen puolella. Näin ei ole asian laita kuitenkaan. Useimmissa tapauksissa voidaan todeta, että parisuhdeneuvonnan hyödyt ovat suuremmat kuin yksittäisen yksilöllisen neuvonnan. Molempien puolisoiden osallistuminen parisuhdeneuvontaan osoittaa halua selvittää tilannetta ja myöskin saada omaa parisuhdetta selviytymään ongelmista. Se on kummankin puolison osoitus siitä, että haluaa tehdä jotakin yhteisen parisuhteensa eteen ja siksi sillä on suurempi vaikutus kuin yksilöneuvonnalla. Se, että asiat on nostettu pöydälle ja ryhdytty puhumaan niistä, helpottaa useimmiten keskustelun jatkumista myös kotona. Kyse on aina monimutkaisemmista jutuista kuin vain kotitöiden tekemättä jättämisistä, ja siksi asioiden selvittely vaatii muutamia yhteisiä keskustelukertoja. Niiden jälkeen pariskunta, jolla on voimia, halua ja tahtoa, yleensä pystyvät kehittymään yhdessä omassa parisuhteessaan.
Parisuhdeneuvoja tai -terapeutti ei ole se, joka ratkaisee pariskunnan väliset ongelmat. Riippuen ongelmien laadusta tai siitä, miten pitkään ne ovat kestäneet ja miten vaurioittaviksi toimintamallit ja vuorovaikutus on muuttunut ja miten pahasti toista tai molempia vahingoittaneet, parisuhdeneuvonnalta voi odottaa jonkinlaisia tuloksia, joka parhaimmillaan auttaa pariskuntaa työstämään asioita itse eteenpäin. Erään arvion mukaan parisuhdeongelmat ovat yleensä kestäneet keskimäärin 6 vuotta, ennen kuin pari päätyy parisuhdeneuvojan luo apua pyytämään. Kuudessa vuodessa pari on saattanut kehittää hyvinkin vahvat haitalliset käyttäytymisen muodot, jotka ovat sitkeässä ja hyvin hankalia muuttaa. Parisuhdeneuvoja tulisi nähdä konsulttina, joka luo mahdollisuuden aloittaa keskustelu ja asiantuntevilla kysymyksillään hän myös ohjaa keskustelua pysymään oleellisessa asiassa. Me ihmiset kun olemme niin loistavia selittelemään asioita itsellemme parhain päin, ja myös tulkitsemaan toisen sanoja tai käyttäytymistä omien tunteidemme pohjalta. Parisuhdeneuvoja antaa huomiota molemmille osapuolille ja hän myös ymmärtää molempien näkökulman asioihin.
ONNISTUMISTAKUU?
Kuten edellä mainittiin, kynnys parisuhdeneuvojan tapaamiselle on usein suuri ja kun sinne vihdoista viimein päädytään, myös toiveet onnistuneesta lopputuloksesta ovat korkealla. Voiko parisuhdeneuvojan tapaaminen taata onnistuneen lopputuloksen? Kaikkein oleellisin asia onnistuneen parisuhdeneuvonnan kannalta on molempien puolisoiden motiivi ja halu tehdä töitä parisuhteensa säilyttämisen puolesta. Molempien täytyy haluta sitoutua prosessiin, joka ei ole kenenkään mukavuusalueen keskiössä.
Kolikolla on aina kaksi puolta. Niin myös parisuhteen ongelmiin on olemassa kaksi eri näkökulmaa. Parisuhdeneuvojan tehtävänä on saada nuo kaksi eri näkökulmaa kuuluville ja auttaa puolisoita ymmärtämään sen, miten toinen on asian kokenut. Vaikka parisuhdeneuvoja pyrkii saamaan puolisoiden ajatuksia esille ja joskus voi tuntua siltä, kuin hän keskittyisi vain toiseen puolisoon, niin silti se ei tarkoita sitä, että hän olisi jommankumman puolella. Prosessi vaatii myös itsetutkiskelua. Meille ihmisille on niin helppoa laittaa ongelmat jonkun toisen syyksi ja samalla osoittaa itsensä olevan parempi toista. Puolusteleminen ja torjunta ovat erittäin haitallisia parisuhdeneuvonnassa. Jos kieltäydytään näkemästä itsessä mitään vikaa, todennäköisesti ei muutoksiakaan saada aikaiseksi. Ei nykyisessä eikä mahdollisesti uudessakaan parisuhteessa.
SUDENKUOPAT
On olemassa muutamia melko varmoja tilanteita, joihin parisuhdeneuvontakaan ei voi auttaa. Joskus parisuhdeongelmat ovat ehtineet kasvaa niin suuriksi, ettei neuvonta auta. Joillekin ihmisille parisuhdeneuvonta on pikemminkin avioeroneuvontaa, koska he ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään. Lähtötilanne saattaa jo valmiiksi olla sellainen, että parisuhdeneuvojalle tultaessa jompikumpi puolisoista on jo tehnyt oman päätöksensä avioerosta ja kokee parhaimmaksi kertoa asiasta kolmannen henkilön läsnäollessa. Puolison addiktiot (esim. päihteet), mielenterveysongelmat, henkinen tai fyysinen väkivalta saattavat olla asioita, jotka eivät pelkän parisuhdeneuvonnan avulla muuta parisuhdetta paremmaksi. Todennäköisesti pari tarvitsee tällöin myös muunlaista neuvontaa, ohjausta ja jopa lääkärin apua.
Pelkkä puolison reaktioiden pelko (esim. loukkaantuminen, suuttuminen) voi ehkäistä toista olemaan täysin rehellinen, eikä keskustelu johda tällöin suotuisiin tuloksiin. Jos ei pystytä puhumaan niistä asioista, jotka oikeasti hiertävät puolisoita, ei ole odotettavissa tuloksiakaan. Voi myös käydä niin, että mikäli toinen puolisoista ei osallistu parisuhdeneuvontaan omasta vapaasta halustaan, ei siinä sovitut uudet toimintamallitkaan siirry käytännön tasolle parisuhteessa.
Ja aina kun on kyse ihmissuhdetyöstä, henkilöiden välinen kemia ja tunne siitä, ollaanko parisuhdeneuvojan kanssa samalla aaltopituudella, ovat merkityksellisiä asioita neuvonnan onnistumisen kannalta. Parisuhdeneuvojan ei myöskään pidä olla liian passiivinen ja pelkkä nyökyttelijä ja ymmärtäjä. Hänen tulee uskaltautua panna itsensä ja oma ammattitaitonsa likoon saadakseen pariskunta näkemään omat vahvuutensa parisuhteensa rakenteissa ja yhdessäolon historiassa. Erilaiset tunteiden ilmaisut tulee sallia, sillä onhan pariskunta mitä todennäköisimmin odottanut asialle vihdoin tapahtuvan jotakin. Parisuhdeneuvojankin tulee ohjata puolisoita ymmärtämään se tosiasia, että kyetäkseen parantamaan parisuhdettaan se tietää aina myös työskentelyä oman itsensä kanssa. Kyse ei ole vain toisen osapuolen muuttamisesta.
LÄHTEET:
Gaspard, T. 2014. Marriage Counseling: Does It Help Or Not?
Kunst, J. Does Couples Therapy Work? Keys to Success.
Marshall, A., G. 2009. ’Agreeing to therapy shows that you care’.
Väestöliitto. 2007. Perhe kannattaa. Väestöliiton perhepoliittinen ohjelma.
KUVA:
Photo by Marcus Wallis on Unsplash
